Kaurakeksi ja Piparkakku
Kuvat © Kerttu Haaslahti
Kiireinen bloggari ei ole ehtinyt päivittämään kuulumisia, suuret pahoitteluni! Huhtikuu meni vauhdilla ohi ja kesä on vihdoin alkamaisillaan toukokuun tultua. Treenit on aloitettu molempien koirien osalta, sillä Moakin on päässyt nyt käsivieheen perään. Moa jahtaa viehettä hienosti ja innoissaan, mamma on tyytyväinen!
Nannalla oli kiima tammikuussa, jonka jälkeen olemme kasvatelleet peruskuntoa. Neiti Nöppönen ei ole ihan niin hyvässä kunnossa kuin viime vuonna tähän aikaan, mutta vielä on aikaa treenata. Tarkoituksena olisi aloittaa kisakausi toukokuun lopussa tai kesäkuun alussa, riippuen neidin kunnosta. Ainakin Nanna on haltioissaan keväästä ja viehetreeneistä, onhan rätin jahtaaminen Nannan mielestä parasta maailmassa! Tavoitteena tälle kaudelle on 280 metrin ennätyksen parantaminen nykyisestä 18,72 sekunnista.
Moan kesä menee viehetreenien parissa, tarkoituksena tutustua pikkuneidin kanssa ratajuoksun saloihin. Moa vaikuttaa olevan innostunut rätistä ja kaikesta muustakin liikkuvasta, joten alku on ollut lupaava. Meillä on koko pitkä kesä aikaa harjoitella uusia juttuja! :)





0 kommenttia:
Lähetä kommentti